Englanninbulldoggille valmistellaan kuntotestiä
Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta hyväksyi elokuun kokouksessaan esityksen englanninbulldoggin jalostuksen tavoiteohjelmaksi kaudelle 2015–2016. Tavoiteohjelman voimassaoloaikana Suomen...
View ArticleJunior handler-tuomareiden koulutus 8.11.2014 Jyväskylä
Koulutuksessa käsitellään lyhyesti junior handler-kilpailujen kulkua ja arvostelua. Lisäksi käydään läpi 1.1.2014 voimaan astuneet junior handler-kilpailuiden säännöt, sääntöjä täydentävät ohjeet, sekä...
View ArticleKennelliiton jalostustarkastus hyväksytty hallituksessa
Jalostustarkastus koostuu yksityiskohtaisesta ulkomuodon arvioinnista sekä muutamia erilaisia tilanteita sisältävästä käyttäytymisen kuvailusta. Ulkomuoto- ja käyttäytymisosiot voidaan suorittaa...
View ArticleEvira: Lemmikkieläinpassi uudistuu vuoden lopussa
Uusi lemmikkieläinpassi otetaan käyttöön 29.12.2014, minkä jälkeen myönnetään vain uudistettuja passeja. Siirtymäaikaa ei ole. Nykymuotoisia passeja myönnetään 28.12. saakka, ja ne ovat voimassa...
View ArticleEeva Anttinen FCI:n Euroopan osaston hallitukseen
Yleiskokouksessa valittiin kolme hallitusjäsentä, joista kaksi jäsentä nelivuotiskaudelle ja Eeva Anttinen kaksivuotiskaudelle.Kokouksessa käytiin myös Euroopan osaston puheenjohtajavaali. Ehdolla...
View ArticleKoiranäyttelyvuoden huipennus lähestyy – ilmoittaudu nyt
Helsinki Winner 2014 -näyttely järjestetään 6. joulukuuta ja Voittaja 2014 -koiranäyttely 7. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.Voittaja-koiranäyttelyt ovat kansainvälisen koiranäyttelyvuoden...
View ArticlePäivitetty Koirarekisteriohje 2015
Päivitetty ohje tulee voimaan 1.1.2015 ja määräykset koskevat ohjeen voimaan tulon jälkeen tapahtuneesta astutuksesta syntyneitä pentueita sekä rekisteröitäviä tuontikoiria. Jos jokin...
View ArticleKoira2014-tapahtuma valtaa Messukeskuksen itsenäisyyspäivänä
Helsinki Winner 2014- ja Voittaja 2014 -näyttelyihin osallistuu koiria noin 300 eri rodusta. Tapahtumassa on siis ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä monien rotujen edustajia saman katon alla. Katso...
View ArticleKoiraExpo-luentopäivät järjestetään helmikuussa – ilmoittautuminen nyt avattu
KoiraExpon luentojen aiheina ovat muun muassa koiran luonne, rekisteröinti, jalostus, uusitut rotukohtaiset ohjeet ja jalostuksen tavoiteohjelmat. Luentoja pitävät muun maussa Tuire Kaimio, Kirsi...
View ArticleMäyräkoirien ennen 1.6.2013 annetut selkäkuvaustulokset...
Kennelliitolla on mahdollisuus julkaista ELT Anu Lappalaisen tutkimuksessa ennen 1.6.2013 kuvattujen mäyräkoirien selkäkuvaustulokset jalostustietojärjestelmässä omistajan pyynnöstä.Kirjoita pyyntöön...
View ArticleTuontikoirien ja jalostuslainojen lonkkakuvauslausuntojen hyväksymiseen muutos
Lonkkanivelen kasvuhäiriöohjeen kohdan 2 mukaan: Tuontikoirista, ulkomaisista jalostuskoirista ja tuontisperman osalta hyväksytään lausunnot, jotka on annettu FCI:n asteikkoa käyttäen sekä lausunnot,...
View ArticleSeura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan lausunto...
Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on huolissaan jalostuksen eläimille aiheuttamista hyvinvointiongelmista. Jalostuksella tarkoitetaan tässä kannanotossa kaikkea ihmisen...
View ArticleHelena Suni jatkaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtajana
Kokouksen aluksi paljastettiin Martti Mannersuon muotokuva. Mannersuo on Kennelliiton hallituksen entinen puheenjohtaja ja Suomen Ajokoirajärjestön pitkäaikaisin puheenjohtaja. Martti Mannersuon...
View ArticleUudet rokotusmääräykset voimaan 1.1.2015
Koiran pitää olla rokotettu penikkatautia vastaan vähintään kaksi kertaa. Toisesta eli tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (ennen 14 vrk). Raivotaudissa koiran...
View ArticleVuosi 2015 on koirankasvattajien teemavuosi
Teema on ensimmäisen kerran esillä jo Kennelliiton Koira2014-tapahtumassa 6.–7. joulukuuta sekä helmikuisessa KoiraExpossa. Myös Koiranpäivä 24. huhtikuuta ja Kuopion jalostuspäivät ovat teemavuoden...
View ArticleKaverikoiratoiminta jatkaa kasvuaan
Kennelliiton kaverikoirat vierailevat vuosittain tuhansien ihmisten luona ympäri Suomen. Asiakaskohteissa käydään yleensä 1-4 kertaa kuukaudessa.Kaverikoiraryhmät vierailevat erilaisissa laitoksissa,...
View ArticleKoiranet Help lakkautetaan vuoden lopussa
Jatkossa palveluiden käytöstä saa apua sähköpostitse osoitteesta omakoirakennelliitto.fi. Koiranet Help -palvelun lakkauttaminen ei vaikuta muihin Kennelliiton sähköisiin palveluihin.
View ArticleEvira tiedottaa: Eläinten kaupallinen vienti EU:n ulkopuolelle vaatii...
Rekisteröitymisvaatimus on uusi ja perustuu kansalliseen eläintautilakiin. Vaatimus koskee kaupallista vientiä. Yksityishenkilöiden viemät tuliaiset tai esimerkiksi lemmikkieläimen kuljettaminen...
View ArticleSuomen suurin koiratapahtuma viikonloppuna Messukeskuksessa
Vauhdikkaita näytöksiä ja hyödyllistä tietoaKoira2014-tapahtumassa järjestetään vauhdikkaita esityksiä, mielenkiintoisia luentoja ja laajat koira-alan tarvikemessut. Mukana on lähes sata koira-alan...
View ArticleKennelliiton sydänohje voimaan 1.6.2015
Aikaisemmin Kennelliitto on vastaanottanut ainoastaan auskultaatiotutkimuslausuntoja. Auskultaatio on usean sydänsairauden osalta puutteellinen tutkimusmenetelmä, ja siksi uusi ohje ottaa Kennelliiton...
View Article